Ojansivut nauttivat Jämsänkosken rauhasta ja vedestä

Jämsänkoskelaisen omakotitalon pihamaa on antanut tänäkin kesänä monenlaista satoa; viinimarjoja, puolukkaa, perunaa, mansikkaa, pensasmustikkaa, punajuurta ja vaikka mitä muuta, lisäksi pihaa on kaunistamassa monenlaisia kukkasia ja kasveja. Anna-Maija Ojansivu, 59, kuopsuttaa maata tyytyväisenä ja tunnustautuu puutarhaihmiseksi.
– Yksi syy tänne muuttoon oli juuri oma piha, halusimme omakotitaloon rauhalliselle paikkakunnalle, Anna-Maija kertoo.

Anna-Maija Ojansivu
Anna-Maija askaroi mielellään omassa pihassa ja kasvattaa siellä monenlaisia herkkuja. Punaisista viinimarjoista on saatu tänä kesänä mainio sato.

Puolisonsa Kunto Ojansivun, 61, kanssa he muuttivat Jämsänkoskelle Tikkakoskelta 2012. Teatterin ammattilaisina pariskunta on tottunut suhaamaan autollaan pitkin Suomea töiden perässä, mutta koti on kuitenkin se tärkein paikka. Joten sitä etsittiin hartaudella ja kauan.
– Jämsän sijainnilla oli suuri merkitys, töitä oli Tampereella ja työmatka täältä oli kätevä. Myös hintataso houkutteli enemmän kuin muualla. Kävimme katsomassa monia taloja, ja lopulta tykästyimme tähän, tilaa on juuri sopivasti sisällä ja ulkona, Ojansivut muistelevat.

Työt Tampereella tarkoittivat Tonttu Toljanterin kuvauksia, ja edelleen moni tietääkin Kunton parhaiten sympaattisesta tonttuhahmosta. Jouluaiheista lastenohjelmaa tehtiin 1998–2013, ja uusintoja on nähty televisiossa monet kerrat.
– Kaipaan yhä Toljanteria, mukava sitä olisi ollut pidempäänkin tehdä. Edelleen hahmon perään kysellään. Ei siitä kauaa ole kun viimeksi eräs nuori mies tuli kaupassa juttelemaan että etkös sinä ole se Toljanteri, Kunto hymyilee.

Rakkaus löytyi teatterista

Jo 14-vuotiaana Kunto tiesi tarkalleen mikä hänestä tulee isona. Palo näyttelemiseen oli niin kova, ettei muuta uraa tarvinnut edes miettiä. Nykyään Kunto, tai tuttavallisemmin Kuntsi, tunnetaan lukuisista rooleista niin teatterissa kuin televisiossakin. Jämsäläiset muistanevat miehen erityisesti Olavi Virtana Jämsän Kesäteatterin sekä J+J Teatterin estradeilta.

Harrastajateattereiden kautta tie vei ammattilaiseksi, ensin Porin kaupunginteatteriin ja sieltä Jyväskylään. Kunto oli mukana 1988 perustamassa Teatteri Eurooppa Neljää, mikä itse asiassa johti erään Anna-Maija Hilpisen kohtaamiseen 2006. Viimeiset kymmenen vuotta nainen on tunnettu sukunimellä Ojansivu.

– Myös minun taustani on harrastajateattereissa, 7-vuotiaana näyttelin ensimmäisen kerran. Ammattilaiseksi siirryin kun Kunto pestasi minut Eurooppa Neljään vuonna 2006. Siitä se tutustuminen ja rakkaus pikkuhiljaa lähti, Anna-Maija sanoo ja katsoo hellyydellä aviomiestä vierellään.

Parivaljakko on todellisia teatterin moniosaajia; he ovat näytelleet, käsikirjoittaneet, dramatisoineet ja ohjanneet yhdessä sekä erikseen monet projektit. Kymmenen vuotta sitten he heittäytyivät freelancereiksi monipuolisemman tekemisen houkuttelemana. Viime aikoina korona on kurittanut rajusti työkenttää, mutta periksi ei olla annettu. Palo teatteriin on ja pysyy.

Pilkettä silmäkulmassa

Anna-Maija Ojansivu

Tänä vuonna Anna-Maija ohjasi Karstulan Wanhat Wehkeet Kesäteatteriin Junnu Vainiosta kertovan näytelmän, joka sai hienon vastaanoton. Ojansivut käyvät tavallisesti katsomassa teatteriesityksiä ympäri Suomen, mutta viime aikoina Kuntsin terveysongelmat ovat koronatilanteen lisäksi rajoittaneet liikkumista.

Jämsän aktiivinen teatteritoiminta kerää ansaitusti kehuja.
– Kyllä täällä tehdään hyvää teatteria, erityisesti on nostettava esiin tältä kesältä Jämsän Draamateatterin Mielensäpahoittaja ja poika, todella upea ja koskettava esitys! Pääosassa Väänäsen Seppo teki huikean roolityön.

Kun kysyn omista mieleenpainuvimmista rooleista, Kunto miettii hetken.
– Oli upeaa olla mukana Jyväskylän kaupunginteatterin Mustalaisruhtinatar ja Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -näytelmissä, ne ovat jääneet mieleen. Kuten myös Eurooppa Neljän Enkelille siivet. Niin eikä tietenkään voi sivuuttaa Olavi Virtaa, vaikuttava rooli ehdottomasti.

Anna-Maijan suurin teatterielämys saa yhä liikutuksen esiin:
– Huoneteatterin Vuoriston kaunottaressa näyttelin pääosaa. Todella hieno, rankka rooli ja tarina.

Näyttelijä usein sujahtaa syvälle roolihahmonsa syövereihin, mikä voi henkisesti olla hyvinkin raskasta. Kunto kertoo kuulleensa konkaritekijältä hyvän ohjeen, jonka on pitänyt mielessä:
– Tämä on vain leikkiä. Oma tietoisuus pitää kuitenkin pitää aina mukana, ja pilkettä silmäkulmassa.

Yhdessä tien päällä ja kotona

Ojansivut ovat tottuneet siihen, etteivät työt ole välttämättä ihan nurkan takana. Pietarsaaressa ja Lappeenrannassa asti on käyty töitä tekemässä. Autoilu sinänsä ei haittaa, sillä Anna-Maija viihtyy ratin takana, ja kertoo sen olevan hyvää aikaa ajatuksille ja keskustelulle.

Ensi kesänä, vuonna 2022, heidät molemmat nähdään Ränssin Kievarin lavalla Jyväskylässä. Koskapa teatterintekemistä suunnitellaan aina pitkälle eteenpäin, tiedossa on jo ohjaustyö omalla kotiseudulla, J+J Teatterissa 2023.
– Oikein mielellämme työskentelemme myös omalla paikkakunnalla, täällä on aktiivista ja mukavaa teatteriporukkaa, Anna-Maija kiittelee.

Ojansivut viihtyvät luonnollisesti teatterin lumoavassa ilmapiirissä, mutta myös kotona, omassa rauhassa. Jämsän palvelut saavat heiltä kiittävän arvosanan; sen mitä tarvitsee, saa läheltä. Jämsänkosken kaksi ruokakauppaa ja apteekki ansaitsevat kiitosta, sekä myös Jämsän kiinalainen ravintola. Erilaisia makumatkoja kotimaisten ruokien ulkopuolelle tehdään mielellään, joten myös thaimaalainen ThaiQ konttiravintola on tullut tutuksi.

Kunto ja Anna-Maija Ojansivu
Kunto ja Anna-Maija Ojansivu nauttivat oman kodin rauhasta. Sohvalla on mukava yhdessä rentoutua, ja vaikka katsoa Kunton suosikkeja, ruotsalaisia ja englantilaisia poliisisarjoja.

Isoin asia kotipaikkakunnalla on kuitenkin ehdottomasti rauha, jota kumpikin arvostaa. Ja eräs mielenkiintoinen seikka muuten vaikutti ratkaisevasti aikoinaan muuttopäätökseen. Talonäytöillä herkkäaistinen Anna-Maija suuntasi aina keittiöön ja hanan luo.

– Juomavesi. Se on tärkeä asia, veden pitää olla hyvänmakuista, ja täällä se todellakin sitä on.

Teksti ja kuvat: Johanna Suominen