Kiva kenkä, parempi mieli

Kenkäkauppias Ulla Pajala on kasvanut jalkinekaupan takahuoneessa.

Ulla Pajala - Pajalan kenkä
Ulla Pajala nauttii asiakaspalvelusta. Hänestä on ilo etsiä juuri asiakkaan jalkaan sopivia kenkiä.

– Naiset omistavat keskimäärin 10 paria kenkiä ja miehille riittää kaksi paria, tietää Pajalan kengän yrittäjä Ulla Pajala.

Hän tietää tämän asian, koska hän on ollut kaiken ikänsä kenkien kanssa tekemisissä.

– Kasvoin vanhempieni kenkäkaupan takahuoneessa, ja koulut käytyäni jatkoin itsekin kaupassa töissä.

Kun Pajalan kauppiasperhe muutti kenkäkauppansa kanssa Nokialta Jämsään vuonna 1980, Ulla oli 12-vuotias. Hän muistaa nahkakenkien ihanan tuoksun jo lapsuudestaan. Tuoksumuisto syntyi, kun hän kävi vanhempiensa kanssa tutustumisvierailuilla kenkätehtailla.

– Ja edelleen rakastan uusien nahkakenkien tuoksua, hän kertoo.

Kun Ulla Pajala oli 23-vuotias, liikkeessä tehtiin sukupolvenvaihdos. Vastuu kenkäkaupasta siirtyi Ulla Pajalan ja hänen silloisen puolisonsa käsiin.

Aluksi Pajalan kenkäliike sijaitsi Jämsän keskustassa. Vuonna 1987 valmistui uusi kauppaliike lähemmäs valtatietä. Uuden hallin myötä Pajalan kengästä tuli varsinainen kenkien suurmyymälä. Valikoimaa löytyy niin naisille kuin miehille.

– Lasten kenkien myynnin lopetimme pari vuotta sitten, Ulla Pajala kertoo.

Festareilta kenkäkauppaan

Pajalan kenkään tullaan varta vasten kauempaakin. Ohikulkijat muistavat paikan ja pysähtyvät ostoksille.

– Meillä näkyy myynnissä Himoksen isot tapahtumat. Festareilta lähdetään myös kenkien ostoon.

Ulla Pajalan harjaantunut silmä bongaa vastaantulijasta yleensä ensimmäisenä kengät. Yhdellä vilkaisulla hän arvioi asiakkaansa tarpeet: kengän numeron ja jopa kävelytyylin.

Kenkäkauppiaana hän ratkaisee suorastaan asiakkaan terveysongelmia, sillä jalkavaivat ovat hyvin yleisiä. Vaatii taitoa ja kokemusta, jotta asiakkaan jalkaan löytyy paras mahdollinen jalkine.

Pajala sanookin olevansa kenkäkulttuurin saarnaajanainen. Hän kertoo mielellään asiakkaalle kenkien ominaisuuksista.

– Haastajana meillä on markettien laarikenkä. Sanonkin ihmisille, että jalkojen päällä kannatellaan koko kehoa. Siksi kengän pitää olla hyvä.

Pajalan kenkä
Väriä syksyyn. Nahkakenkien rinnalla on ekologinen reppu, jonka materiaalina ovat kierrätetty muovi.

Pitää ennakoida

Taitoa vaatii myös kenkävalikoiman ylläpito. Kahdesti vuodessa järjestetään ostopäivät, joiden aikana valitaan satojen mallien joukosta juuri ne oikeat kengät jämsäläisen kaupan hyllyyn.

– Tilaukset tehdään puoli vuotta ennen kutakin sesonkia. Kesäkengät tilataan edellisenä syksynä ja talvikengät edellisenä keväänä.

Valinta vaatii ennakointia ja muotituulten tuntemusta. Ihan kaikkea ei kannata hyllyyn tilata – vain sellaista tavaraa, mikä löytää tiensä kengänkuluttajien jalkaan.

Kaikkein mieluiten Ulla Pajala tilaa asiakkaidensa saataville jalalle otollisia nahkakenkiä.

– Syksyn 2021 juttu naisilla ovat värikkäät nahkamaiharit, esittelee kauppias valikoimaa.

Korona-aikana myynnissä on korostunut rentous ja mukavuus. Korkeakorkoisia juhlakenkiä ei ole paljon tarvittu, sillä juhlia ja tilaisuuksia ei ole pidetty.

Mitä ihmettä – jalkarätit?

Ulla Pajalan kymmenien vuosien kauppiasuralle on mahtunut monenlaisia sattumuksia. Erään kerran liikkeeseen asteli iäkäs mies. Kun kenkiä ryhdyttiin sovittamaan, vanhoista saappaista ilmestyivät esiin jalkarätit. Nuori myyjä ei ollut uskoa silmiään, mutta totta tämäkin tapaus on.

– Sinänsä jalkarätit oikeaoppisesti jalkoihin käärittynä ovat varmasti hyvät saappaassa.

Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kotimaisia kenkiä valmistettiin useissa tehtaissa. Isoista valmistajista on jäljellä enää Sievin kenkätehdas.

– Kurjaa, että kengänvalmistuksen ammattitaito on katoamassa. Onneksi Etelä-Euroopan tehtailla on opittu tekemään myös suomalaiseen jalkaan sopivia laadukkaita kenkiä.

Olen kyllästetty kengillä

Mistä sitten johtuu, että yleisesti ottaen naiset omistavat useampia kenkäpareja kuin miehet?

– Naiset haluavat, että heillä on eri tarkoituksiin eri kengät. Miehet ajattelevat hiukan eri tavalla, vastaa Ulla Pajala diplomaattisesti.

Mutta kengälläkin on elinkaari.

– Jos samaa kenkää käytetään vuosia jatkuvasti, voi vain arvella, mikä määrä siinä on likaa.

Omien kenkiensä lukumäärää Ulla Pajala ei osaa sanoa.

– Olen kyllästetty kengillä. Mutta ei minun tarvitse kaikkia malleja itselleni saadakaan, hän nauraa.

Toki kauppiaan omasta jalasta pitää löytyä kunkin sesongin makeimmat kengät.

– Tiedän, että kenkiäni tarkkaillaan.

Nettikauppa on näyteikkuna

Pajalan kenkä on juureva jämsäläisyritys. Vaikka kenkätavarataloa on houkuteltu laajentamaan toimintaansa laajemmalle, kauppias kokee Jämsän riittävän.

– Nettikauppaan olemme toki satsanneet. Kun kivijalkamyynti oli hetken aikaa pysähdyksissä koronan takia, kehitimme nettimyyntiä.

Nettikauppa on myös näyteikkuna kivijalkakaupan tarjontaan. Näyteikkunan hoitajaksi on pätevöitynyt Pajalan puoliso Jarmo Korkatti, joka valokuvaa kengät ja päivittää tiedot verkkoon.

– Jarmo on muuttanut Jämsään muualta. Hän on avannut silmäni näkemään, miten hyvät palvelut täällä ylipäätään on. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät pitää niistä kiinni.

Paras tapa ylläpitää paikkakunnan palvelutasoa on se, että tekee ostokset omalta paikkakunnalta.

Aika näyttää, jatkaako joku Pajalan kolmesta aikuisesta lapsesta kaupanpitoa.

– Ainakin olen antanut heille positiivisen kuvan elämästä ja liiketoiminnasta, sanoo aina niin hyväntuulinen Ulla Pajala.

 

Teksti ja kuvat: Päivi Ketolainen