Himoksen kävijä ja Tech Datan liiketoimintajohtaja

Tehtaan päiväkahvilla nähtiin jälleen uusia kasvoja. Mahtavaa! Esittelykierroksen ja tehtaanjohtajan ajankohtaisten asioiden jälkeen kertojan paikalle istahti JP eli Jukka-Pekka Korkiakangas. Oli hienoa kuulla, millaisten asioiden parissa JP päiväänsä Tehtaalla viettää, sillä arjessa ei ole paljoa ehditty aiheesta keskustella.’

Jukka-Pekka Korkiakangas eli JP on Tech Datalla liiketoimintajohtajana
Jukka-Pekka Korkiakangas eli JP on Tech Datalla liiketoimintajohtajana.

Mennään ensin ajassa hieman taaksepäin. JP:n ensimmäinen linkki Keski-Suomeen syntyi jo vuonna 1994. Tuolloin hän aloitti kauppatieteenopinnot Jyväskylän yliopistossa ja intensiivisempi opiskelu vaihe kesti aina vuoteen 1998 asti.

– Varsinainen valmistuminen tosin hieman kesti, sillä sain paperit ulos vasta vuonna 2008, naurahtaa JP.

Koko työura elektroniikan ja ict:n parissa

Opiskelujen jälkeen JP on tehnyt pitkän työuran elektroniikan ja IT:n parissa. Ensimmäinen työpaikka löytyi Applelta ja siellä pari vuotta kului myynnin parissa. Vuonna 2000 alkoi hieman pidempi vaihe Acerin palveluksessa, kun JP aloitti tuotepäällikkönä. Työtehtävät vuosien varrella vaihtui ja ura Acerilla päättyi vuonna 2014 maajohtajan tehtävissä. Pitkän Acer vaiheen jälkeen seurasi parin vuoden jakso Microsoftilla OEM-liiketoiminnan vetäjänä.

Vuonna 2016 JP siirtyi nykyisen työnantajan eli Tech Datan palvelukseen. Kyseessä on Jenkkifirma. Palkanmaksaja on Tech Data Finland, mutta organisaatio on Tech Data Nordic. Nykyinen JP:n titteli on liiketoimintajohtaja. Vastuualueena hänellä on Tech Datan tukkukauppa Pohjoismaissa mobiilituotteiden, kuluttajaelektroniikan ja palveluliiketoiminnan osalta. Työtä tehdään tuttujen brändien, mm. Apple, Samsung, Nokia, Suunto ja Google, kanssa. JP:n johdettavana on 20 hlön tiimi, jonka operoivat Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa.

– Normaali työpäivä koostuu pienten ja suurten ongelmien ratkaisemisesta. Tärkein tehtävä arjessa on oman tiimin työn mahdollistaminen. Näissä hommissa pitää oppia elämään jatkuvan muutoksen kanssa. JP kertoo omasta työstään.

Mökki Jämsän Himoksella jo 10 vuotta

Jämsä on ollut yksi JP:n perheen tukikohta jo 10 vuoden ajan. Heillä on Pohjois-Himoksen vastarannalla oma mökki ja talvisin vapaa-aikaa on vietetty Himoksella. Tänne on ollut helppo tulla pääkaupunkiseudulta. Jämsä Tehdas on tuonut JP:n arkeen erittäin tervetulleen lisän.

– Mökillä on pystynyt nyt viettämään pidennettyä viikonloppua, kun työskentely tässä Tehtaalla on ollut mahdollista. On ihan eri juttu tehdä töitä täällä kunnon työpisteellä kuin mökillä keittiön pöydän äärellä. Toteaa JP lopuksi.

 

Sydän keltainen

Jämsä Tehdas etätyötilan logo

TEHTAAN ETUSIVULLE